Omilla kulmilla

Kaivokselassa oma uimaranta

Tarjolla vihreyttä, vehreyttä ja hyviä palveluita.

235x174

Vantaan Kaivokselan kaupunginosa sijaitsee aivan Vantaan ja Helsingin rajalla, Hämeenlinnanväylän kupeessa. Vehreällä asuinalueella on niin 1960-luvulla rakennettuja mukavia ”pikkulähiöitä” kuin täysin uusia kerrostaloalueitakin.

Kaivokselaa ympäröivät monipuoliset ja laajat luontoalueet. Yksi hienoimmista paikoista on Vetokannaksen uimaranta. Tämä vanhasta soramontusta kunnostettu ja 2014 valmistunut ranta on koko Länsi-Vantaan ainoa uimaranta, joka on nopeassa ajassa saavuttanut alueen asukkaiden suosion.

Kaivokselan asukkaat pääsevät nauttimaan Vetokannaksen uimarannasta.

Kaivokselassa on hyvät peruspalvelut: koulu, päiväkoti ja erilaisia kauppoja. Noin kilometrin päästä löytyy terveyskeskus, samoin kuin Myyrmannin kauppakeskus monipuolisine palveluineen

Kaivokselasta on hyvät liikenneyhteydet. Bussit kuljettavat Helsingin keskustaan kuin Myyrmäen asemallekin, josta kehärataa ja lukuisat bussireitit vievät eri puolille pääkaupunkiseutua. Myyrmäen juna-asemalle on Kaivokselasta noin kilometrin matka.

Kaivokselan uusissa Lumo-kodeissa astellaan kauniilla tammilaminaattilattialla. Keittiöissä on integroidut kodinkoneet.
Kaivokselantie 5b on yksi osa uutta Vantaa Pumppupuiston kokonaisuutta, johon tulee yhteensä 12 kerrostaloa.

Palvelut

Kaivokselassa on hyvät peruspalvelut: koulut, päiväkoti ja useita kauppoja. Noin kilometrin päästä Myyrmäessä sijaitsee muun muassa terveyskeskus, uimahalli, Myyrmannin kauppakeskus sekä Myyrmäen urheilupuisto.

Yhteydet

Kaivokselasta pääsee bussilla Helsingin keskustaan sekä Myyrmäen juna-asemalle kehäradan varteen. Aseman vierestä kulkee myös runsaasti poikittaisliikenteen busseja sekä Espooseen että Vantaalle. Myös Hämeenlinnanväylää liikennöi useita busseja sekä etelään että pohjoiseen.

Ekstraa

Kaivokselan kaupunginosaa ympäröivät hyvät ulkoilualueet sekä Länsi-Vantaan ainoa uimaranta Vetokannas.

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu