Kurkistus kotiin

Ikioma MM-kisakatsomo Lahdessa

Päivi ja Ari Ervanen pääsevät hengittämään ja elämään Lahden MM-kisatunnelmaa todelliselta näköalapaikalta omasta kodistaan.

235x174

Suomen liput liehuvat hyppyrimäkien korkeuksissa, kisatuli palaa metsän reunassa, yleisö parveilee ja soljuu sisään Lahden MM-hiihtojen polttopisteeseen, kuuluisaan Lahden Urheilukeskukseen. Alkamassa on mäkihypyn karsinta, ja myöhemmin vuorossa olevat sprinttihiihtäjät lämmittelevät jo laduilla.

Päivi ja Ari Ervanen seuraavat kaikkea tätä olohuoneensa ikkunasta. Heidän kodissaan on kisa-alueelle suora näkymä myös parvekkeelta ja saunan ikkunasta.

– Parasta omassa kisakatsomossa on, että hypyt näkee ikkunasta, alastuloa voi seurata tarkemmin tv:stä, jääkaappi on lähellä eikä tarvitse palella ulkona, Päivi ja Ari kertovat nauraen.

Kisakojut levittäytyvät pariskunnan kotikadun, Paasikivenkadun, pituudelta. Omasta näköalapaikasta huolimatta Ari menee myös muutamaksi päiväksi katsomaan kisoja paikan päälle.

Tässä kodissa parasta on sijainti

Näköala ei itse asiassa ollut se, mikä Ervasia asunnossa veti puoleensa. Se oli kodin sijainti Lahden keskustassa, lähellä niin palveluja, elämää, harrastusmahdollisuuksia kuin luontoakin. Torille on alle kilometri ja Salpauselän ulkoilualueen reitit alkavat lähes kotiovelta.

Päivi on paljasjalkainen lahtelainen ja kasvanut kivenheiton päässä nykyisestä kodista. Molemmat kävivät nuorina entistä Lahden ammattikoulua, joka sijaitsee tien toisella puolella.

Seitsemännen kerroksen kodin hulppeat maisemat tulivat yllätyksenä.

– Asuimme yli 30 vuotta Mukkulassa, viiden kilometrin päässä keskustasta. Vanhemmalla iällä halusimme keskustaan kaiken äärelle. Tästä on mukava lähteä liikkeelle, kun aina näkee ihmisiä ja tuttuja, ja tunnen kulmat kuin omat taskuni, Päivi kertoo.

Vuonna 2005 Ervaset huomasit lehti-ilmoituksessa sopivan kokoisen kodin keskustassa. Kun he muuttivat uuteen Lumo-kotiinsa, seitsemännen kerroksen kodin hulppeat maisemat tulivat yllätyksenä.

– Muuttopäivämme iltana vietettiin Lahden 100-vuotisjuhlia, ja hyppyrimäkien yllä oli upea ilotulitus, pariskunta muistelee hymyillen.

– Olemme Lahden maamerkkien välissä, sillä makuuhuoneemme ikkunasta puolestaan näkee Lahden radiomastot, jotka loistavat usein syksy- ja talvi-iltoina eri väreissä. Ei huono yllätys ollenkaan.

Alue täynnä mahdollisuuksia

Elintarviketeollisuudessa työskennelleet Päivi ja Ari ovat nykyään eläkkeellä ja ehtivät nauttia ja hyödyntää alueensa harrastusmahdollisuuksia. Päivi on innokas uimari, jota ilahduttaa läheinen uimahalli, mäkimontussa sijaitseva maauimala ja läheiset Vesijärven ja Mytäjäisen uimarannat.

– Kesäaamut alkavat uinnilla maauimalassa. Myös puistot, kuten Fellmanin puisto ja Pikku Vesijärven alue, ovat ihan vieressä. Näissä maisemissa olen hiihtänyt, lenkkeillyt ja suunnistanut pienestä asti, Päivi sanoo.

Arin löytää kesäisin pyöräilyreiteiltä, kävelemästä tai mölkkyporukasta. Mies on aikanaan osallistunut kymmenisen kertaa Finlandia-hiihtoon, joten MM-kisoissa erityisesti hiihto on sydäntä lähellä. Päivi kuvailee miestään ikiliikkujaksi. Aika kuluu myös netin äärellä raviurheilua seuraten.

– Kyllä kroppaa kuuluu vähän rääkätä vaikkei enää hikipäässä, Ari sanoo.

Ari käy myös usein seuraamassa Urheilukeskuksen erilaisia tapahtumia, mikä on urheilutaustaiselle eläkeläiselle mukavaa ajanvietettä. MM-kisat innostavat Päivinkin urheilun ääreen.

– Lapsena ja nuorena kävimme aina katsomassa kisoja, ja meillä kotona majoittui tuttuja ja sukulaisia muista kaupungeista kisavieraina. Kisoista on hyviä muistoja, Päivi sanoo.

– Kyllä meitä ilahduttaa, jos Suomi pärjää hyvin tänä vuonna. Jos mitaleja tulee, silloin hurrataan – ja ehkä poksautetaan auki kuohuva!

Asukkaat

Päivi ja Ari Ervanen

Koti

Kaksio 50,5 m2 7. kerroksessa

Sijainti

Lahden keskustassa Urheilukeskuksen kupeessa

Erityistä

Huikeat maisemat Urheilukeskukselle ja hyppyrimäille

Löydä helposti paras koti Lumo-verkkokaupasta

Verkkokauppaan
235x174235x174

28.2.2017 (Muokattu 21.7.2022)

Teksti Taru Virtanen

Kuvat Juuso Paloniemi

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu