Asukastapahtumat

Ihana Ilta sai Lumo-kotien asukkaat joulumielelle

Virtuaalinen livekeikka Lumo-kotien asukkaille aloitti Iltan joulukonserttisarjan. Ruutujen takana joulutunnelmaan virittäytyi ainakin 1 500 kuulijaa eri puolilta Suomea.

235x174

Espoon Otaniemessä sijaitsevan studion keskellä alkaa olla varsin jouluista. Paperiset joulutähdet roikkuvat katosta, joulukuusi on nostettu keskelle huonetta ja pöydillä palavat kynttilät viimeistelevät hetken. Myös kameroiden eteen pian asteleva illan tähtiartisti Ilta on jo joulumielellä.

"Joulussa on kyllä jotain erityistä."

– En voi sanoa olevani jouluihminen, koska tykkään kaikista vuodenajoista. Mutta joulussa on kyllä jotain erityistä. Vietän joulua lapsuudenkodissani kuten aina ennenkin, ja meillä jouluun kuuluvat aina samat puuhat joulukirkkoineen ja jouluisine ruokineen, Ilta kertoo.

Valmistautumista ennen Lumo-kotien asukkaille esiintymistä.

Iltalla, 23, on nuoresta iästään huolimatta takana pitkä joulukonserttikokemus. Ensimmäiset kerrat artisti esitti joululauluja jo ensimmäisellä luokalla. Nyt takana on ainakin kuusi vuotta peräkkäin joulukonsertteja ympäri Suomea.

Tänä vuonna osa konserteista järjestetään koronatilanteesta johtuen verkossa. Lumo-kotien järjestämä verkkokonsertti on konserttien sarjassa kiertueen ensimmäinen.

– Nämä keikat ovat toki hyvin erilaisia kuin perinteiset joulukonsertit, joissa laulan yleensä kirkoissa. Vaikka yleisö on ruudun toisella puolella, heidän kanssaan ei voi päästä ihan samanlaiseen vuorovaikutukseen kuin tavallisessa konsertissa.

Vuorovaikutukseen pyritään tosin nytkin. Yleisö saa muun muassa kommentoida esitystä ja esittää toiveitaan verkon kautta.

– Olen valinnut mukaan sekä uutta että vanhaa. Viimeisen kappaleen päättää yleisö. Valittavana on kolme tosi erilaista kappaletta, joten on jännittävää nähdä, mihin yleisö päätyy, Ilta pohtii.

Lumo-kotien yksikönjohtaja Lauri Peltonen juonsi konsertin kotisohville.

Lumo-kotien ensimmäinen virtuaalikonsertti

Ilta Lumo-kodissa -nimeä kantavan virtuaalisen konsertin järjestäminen on ollut Lumo-kodeilta mittava ponnistus.

– Kyseessä on kautta aikain Lumo-kotien ensimmäinen virtuaalinen konsertti, ja tätä on ollut hyvin erilaista tehdä kuin aiempia joulukonsertteja. Saimme jo ilmoittautumisen yhteydessä paljon hyvää palautetta tästä tavasta. Moni on iloinen siitä, että voimme jakaa joulufiilistä poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta, kertoo Lumo-kotien asiakkuuspäällikkö Riikka Ilmakunnas.

Konsertin juontava Lumo-kotien yksikönjohtaja Lauri Peltonen vahvistaa saman.

– Erityisen hienoa tässä on se, että nyt voimme tavoittaa konsertin avulla paljon enemmän ihmisiä kuin perinteisissä konserteissa. On kiva päästä toivottamaan joulua näin isolle joukolle, hän kertoo.

Mukaan on ilmoittautunut noin 1 500 Lumo-asukasta. Peltonen ja Ilmakunnas uskovat, että todellisuudessa keikkaa seuraa tätäkin suurempi joukko.

– Keikkaa katsotaan varmasti perheen kanssa. Yksikin asukas kertoi, että joulukonsertti kuuluu ehdottomasti jouluun, ja sitä seurataan aina yhdessä lastenlasten kanssa, Ilmakunnas kertoo.

Upea artisti Ilta valmiina joulukonserttiin!

Joulutunnelmaa studiossa ja kotikatsomoissa

Kun h-hetki lyö ja konsertti alkaa, joulutunnelma nousee hetkessä niin studion puolelle kuin kotikatsomoihinkin. Pianon takaa kuullaan niin Ninni Poijärven kirjoittama Jouluksi kotiin kuin tutut jouluklassikot Varpunen jouluaamuna ja Maa on niin kaunis. On helppo uskoa, että moni ruudun toisellakin puolella innostuu laulamaan mukana – etenkin, kun Ilta siihen kehottaa.

– Tällaiseen keikkaan täytyy suhtautua vähän samoin kuin jos tekisi tv-ohjelmaa. Aikataulutus on tärkeää, sillä myöhässä ei voi olla hetkeäkään. Koitin valita mukaan sellaisia kappaleita, jotka toimivat tällaisessa tilanteessa, Ilta selventää.

Muutoin virtuaalikeikkaan heittäytyminen ei tuota Iltalle haasteita.

– En ole stressaajaluonne, vaan koitan elää hetkessä. Ennen keikkaa on turha murehtia, jos joku menee pieleen.

Herkkää eläytymistä Lumo-kotien virtuaalisessa livelähetyksessä.

Ilta Lumo-kodissa saa harmillisen käänteen, kun konsertti keskeytyy teknisten ongelmien takia. Konsertti päätetään nauhoittaa, ja Ilta jatkaa pian kameralle laulamista ja jutustelua.

Yleisön pyynnöstä illan huipensi Heinillä härkien kaukalon.

Yleisö pääsee katsomaan konserttia lopulta tallenteena. Yleisöäänestyksen voittaja on kuitenkin jo selvillä: kotikatsomo valitsi illan päätekappaleeksi lähes yksimielisesti klassikkokappaleen Heinillä härkien kaukalon.

– Hieman yllätyin valinnasta, koska usein yleisö toivoo jonkin vähän modernimman biisin. Toisaalta tämä sopii kyllä mainiosti lopetuskappaleeksi, siinähän tiivistyy hyvin se, mistä joulusta on kysymys, Ilta kertoo hymyillen.

Iltan toiveissa on perinteinen valkoinen joulu.

Toiveissa valkea joulu

Jouluun on konserttihetkellä vielä muutaman viikon verran aikaa, mutta Iltan mukaan virtuaalikeikka on toiminut hyvänä juhlakauden avauksena.

– Oli tosi helppo kuvitella yleisö mukaan, ja oli ihana kuulla heidän kirjoittamiaan kommentteja, hän tiivistää.

Jouluksi laulaja toivoo paitsi lunta myös perinteisiä joulupuuhia perheen kesken.

– Meillä on joka joulu monivaiheinen joulukirkkoäänestys, jossa äänestämme mihin joulukirkkoon mennään. Lisäksi odotan etenkin isän tekemää jouluista salaattia. Se kruunaa joulupöydän. Lahjojakin toki annetaan, mutta ei enää ihan samaan tapaan kuin lapsena. Arvomme vuosittain, kuka ostaa lahjan kenellekin, niin lahjoja kertyy sopiva määrä.

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu