Lumo vinkkaa

Fiksu aloittaa muuttovalmistelut ajoissa

Muutto sujuu vähemmällä vaivalla, kun aloitat turhien tavaroiden karsimisen hyvissä ajoin ennen H-hetkeä. Tutustu myös kaikkiin niihin Lumo-etuihin, joihin olet oikeutettu muuttaessasi Lumo-kodista toiseen!

235x174

Muutto uuteen osoitteeseen sujuu harvoin täysin ilman stressiä. Paineita voi kuitenkin helpottaa tehokkaasti, kun aloittaa valmistelut hyvissä ajoin ja suunnittelee muuton eri vaiheet huolella.

Koulutettu ammattijärjestäjä Laura Holmström sanoo, että asioiden jättäminen viime tippaan on kuitenkin tyypillistä monessa muutossa.

– Moni havahtuu vasta juuri ennen muuttoa, kuinka paljon turhaa tavaraa kotiin onkaan kertynyt.

Holmströmin mukaan myös pakkaamiseen varataan usein liian vähän aikaa. Viimeiset muuttolaatikot saattavat olla vielä täyttämättä, kun muuttomiehet rimpauttavat jo ovikelloa.

– Seurauksena on, että muuttokuormassa on sitten lukuisa määrä epämääräisiä nyssäköitä ja säkkejä, joiden sisältöä joutuu uudessa kodissa arvailemaan.

Vain tarpeellinen mukaan muuttokuormaan

Holmström vinkkaa, että vanhan kodin ja varaston tavaroita kannattaa lähteä käymään läpi jo hyvissä ajoin ennen muuttopäivää. Näin jää hyvää aikaa miettiä, mikä on oikeasti tarpeellista ja laittaa kiertoon tarpeettomat esineet. Vaikka itse ei jotain tarvitsisi, joku muu voi tarvita, ja tällöin kierrättäminen uudelle omistajalle on huomattavasti fiksumpaa kuin tavaran viskaaminen roskiin.

– Kaikkia asioita ei ole välttämättä edes itse ostanut, vaan niitä on voinut tulla lahjana tai perintönä.

Vaatii itseluottamusta luopua turhista esineistä.

Holmströmin mielestä on inhimillistä, että moni varoo astumasta epämukavuusalueelle ja heittämästä pois tunteita ja muistoja herättäviä tavaroita. Näin uuteen kotiin lähtee helposti mukaan vähemmänkin tarpeellisia asioita.

Holmströmin havaintojen mukaan muutto isommasta pienempään asuntoon on aina haasteellisempi. Toisaalta se pistää oikeasti miettimään, mitkä ovat ne kaikkein tärkeimmät tavarat.

Pakkaamisen voi tehdä jaksoissa

Perinteisesti muutto etenkin nuorilla sujuu niin, että vuokrataan pakettiauto ja kutsutaan pari kaveria apuun pizzapalkalla. Yhä useampi perhe tilaa kuitenkin muuttofirman omaisuutensa siirtämiseen.

Holmströmin mielestä molemmissa muuttotavoissa järjestelmällisyys kannattaa.

Pakkaaminen on hyvä aloittaa tavaroista, joita ei uudessa kodissa tarvitse ensimmäisenä. Sellaisia voivat olla esimerkiksi jotkut keittiövälineet ja astiastot. Myös sesonkivaatteet ja vähemmän käytetyt harrastusvälineet on mahdollista pakata hyvissä ajoin. Kesällä muuttava voi laittaa laatikkoon talvivaatteet ja luistimet ensimmäisten joukossa.

Myös varastosta löytyy todennäköisesti tavaraa, jonka voi läpikäynnin jälkeen pakata muuttovalmiiksi.

Banaanilaatikoiden sijaan muuttotavarat kulkevat kätevämmin tukevissa ja tilavissa muovi- tai pahvilaatikoissa. Esimerkiksi muuttofirmoilta vuokrattavat muovilaatikot ovat jämäköitä ja niitä voi pinota päällekkäin.

– Laatikoita ei kannata pakata liian täyteen, sillä se lisää riskiä esineiden rikkoutumisesta.

Uuden kodin järjestämistä muuton jälkeen nopeuttaa huomattavasti se, että muuttolaatikoihin on merkitty selkeästi niiden sisältö ja huone, johon tavara kannetaan. Tähän tarvitaan tussia ja laatikon kylkeen teipattavia paperilappuja.

Uudesta kodista entistä toimivampi

Holmström muistuttaa, että muutto on oiva mahdollisuus tehdä omasta kodista entistä toimivampi. Oleellista on, että päivittäin käytössä olevat asiat ovat kätevästi käden ulottuvilla, kun taas harvemmin tarvittavat voi laittaa hieman syrjemmälle.

Usein käytetyn salaattikulho paikka ei ole yläkaapissa, jos siihen käsiksi pääsy vaatii keittiöjakkaraa. Ja pyyhkeille voi olla kätevämpää löytää tilaa kylpyhuoneesta kuin vaatekaapin perimmäisestä nurkasta.

Vanhempiin sukupolviin verrattuna nuoret ovat vähemmän kiintyneitä materiaan.

Hyvä valmistautuminen muuttoon on Holmströmin mielestä siksikin tärkeää, että tavaroiden fyysisen liikuttelun ohella siihen liittyy usein isoja muutoksia omassa elämässä, esimerkiksi paikkakunnan, työpaikan tai perhetilanteen muutos.

Myös nuoren muutto ensimmäiseen omaan kotiin tai yhteen tyttö- tai poikaystävän kanssa on iso askel. Holmström sanoo, että vanhempiin sukupolviin verrattuna nuoret ovat vähemmän kiintyneitä materiaan. Moni haluaa omaan kotiin mukaan vain kaikkein tarpeellisimmat asiat.

– Toivottavasti myös vanhemmat kannustavat tähän, eivätkä tyrkytä muuttokuormaan kaikkia pehmoleluja, jos nuori haluaa lapsuudenkodista mukaan vain yhden rakkaimman halinallen.

Nuorelle omaan kotiin muuttaminen on usein myös taloudellisesti iso asia. Kynnystä tähän madaltaa, että vaikkapa huonekaluja ei tarvitse ostaa välttämättä uutena. Verkossa on runsaasti erilaisia kierrätys- ja kirppisryhmiä, ja kaupungeista löytyy kierrätyskeskuksia ja kirpputoreja.

– Kierrättäminen on nyt kovassa huudossa. Omaa pesää voi rakentaa näin suhteellisen edullisestikin.

Näillä vinkeillä helpotat muuttostressiä

  • Aloita valmistelut ajoissa. Turhien tavaroiden karsimisen ja kierrättämisen voi aloittaa hyvissä ajoin ennen muuttopäivää.
  • Pakkaa jaksoissa. Ensimmäiseksi kannattaa pakata tavaroita, joita ei uudessa kodissa tarvitse ensimmäisenä.
  • Varaa pakkaamiselle aikaa. Näin tavarat ovat epämääräisten nyssäköiden sijaan siististi laatikoissa, kun muuttomiehet tulevat.
  • Merkitse muuttolaatikot. Uuden kodin järjestämistä nopeuttaa huomattavasti, kun tietää tarkasti niiden sisällön ja mihin huoneeseen ne menevät. Älä tyhjennä laatikoita esimerkiksi lattioille tai pöytätasoille, vaan laita tavarat suoraan oikeille paikoilleen.
  • Mieti etukäteen uuden kodin järjestystä. Paljon käytetyt tavarat kannattaa sijoittaa käden ulottuville ja vähemmän tärkeät hieman syrjemmälle.

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu