Kestävä elämäntapa

Bamburätti pyyhkii ekologisesti

Keittiöön saa helposti uutta piristystä itse virkatulla kestorätillä. Se on paitsi persoonallinen, myös ekologinen valinta.

235x174

Kestorätti on kätevä virkata imukykyisestä ja kestävästä bambulangasta, ja sen voi pestä muun pyykin seassa pesukoneessa. Bambulanka hylkii luontaisesti likaa, joten rättiin ei tartu pinttyviä hajuja ja se on pitkäikäinen.

Langoissa on paljon värivaihtoehtoja, joten rätin voi valita sopimaan omaan makuun ja keittiön värimaailmaan sointuvaksi. Helppo ja kaunis vaihtoehto syntyy käyttäen yhtä väriä, rohkea (ja taitava) virkkaaja loihtii rättiinsä raitoja tai muita veikeitä kuvioita. Trendikkään rätin kehtaa jättää esille kuivumaan hanan varteen, eikä sitä tarvitse piilotella tiskikaapissa.

Aloita luomalla noin 45 ketjusilmukkaa ja jatka sen jälkeen virkkaamalla kiinteitä silmukoita kerroksittain. Tee yksi ylimääräinen silmukka jokaisen kerroksen lopussa, ettei neulos lähde kapenemaan. Muista päätellä langat hyvin käyttäen neulaa apuna, jotta rätti kestää useat pesukerrat.

Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!Vuokraa Lumo-koti ja tee siitä omasi!

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Koti on enemmän kuin neliöt, joissa asumme. Se on myös tärkeät kulmat niiden ympärillä. Löydä omaan elämäntapaasi sopiva koti verkkokaupastamme tai anna meidän löytää sinulle koti, jossa viihdyt pitkään.

Tutustu ja ihastu